Kovaa työntekoa? Ei, vain hidasta tuhoa. 

Meille on opetettu, että menestys tulee loputtoman työn kautta. Että mitä enemmän teet, sitä pidemmälle pääset. Mutta entä jos tuo ajatus on pahin ansa, johon voit astua? Entä jos väsymyksesi ei johdu siitä, että et tee tarpeeksi vaan siitä, että teet liikaa?

Minä uskoin, että jatkuva treeni oli tie huipulle.

PM-kisat judossa. Kävin läpi ottelukaaviota, keskityin hengitykseen ja valmistelin mieleni taisteluun. Olin tehnyt kaiken sen, mitä menestyvän urheilijan kuului tehdä. Treenannut tauotta. Hionut tekniikan huippuunsa. Puskenut jokaisen harjoituksen viimeiseen asti.

Ja silti.

Kun astuin tatamille, kaikki tuntui raskaalta. Liikkeeni olivat tahmeita, ajatus ei kulkenut, en löytänyt oikeita ratkaisuja. En ollut oma itseni. Hävisin ensimmäisen ottelun. Ja toisen. Ja kolmannen. Olin totaalisen lyöty, mutta en ymmärtänyt miksi.

Käytävällä otteluita seurannut valmentaja tuli vastaan ja kysyi suoraan:

"Mikä on pielessä, Tomi? Miksi et ottele omalla tasollasi?"

Se osui. Seisoin hetken hiljaa, yritin selittää itselleni, ettei tässä ollut mitään järkeä. Olen treenannut enemmän kuin koskaan. Olen tehnyt enemmän töitä kuin kukaan muu. Ei tämä voi johtua valmistautumisesta.

Sitten hän kysyi toisen kysymyksen:

"Oletko levännyt riittävästi?"

En ollut.

Kotona avasin harjoituspäiväkirjani. Kävin läpi viikot, kuukaudet, vuodet. Totuus hyppäsi silmille: en ollut pitänyt yhtäkään todellista taukoa 2,5 vuoteen. Ei yhtään.

Siinä hetkessä ymmärsin, että olin tehnyt klassisen virheen: luulin, että enemmän on aina parempi. Että jatkuva pusertaminen johtaa huippusuoritukseen.

Todellisuudessa olin ajanut itseni tilaan, jossa en enää pystynyt suoriutumaan sillä tasolla, mille olin itseni harjoittanut.

Ei ollut kyse siitä, etten osannut. Olin vain liian väsynyt ollakseni hyvä.

Puhuimme valmentajan kanssa. Hän oli yhtä yllättynyt kuin minä. Ei ollut itsekään huomannut, kuinka pitkään olin painanut ilman taukoja.

Teimme välittömästi muutoksia. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan levosta tuli osa ohjelmaa, ei vain asia, jonka otin, jos sattui olemaan aikaa.

Siitä lähtien olen pitänyt kiinni yhdestä periaatteesta: ilman lepoa ei ole huippusuoritusta. Ei urheilussa, ei yrittäjyydessä, ei vanhemmuudessa.

Jos painat jatkuvasti ilman hengähdystä, et ole tehokas. Olet hidas.

Et ole fiksu, olet sumussa.

Et ole menossa eteenpäin, olet kuluttamassa itsesi loppuun.

Lepo ei ole heikkoutta. Se on menestyksen edellytys.

Kysymys ei ole siitä, uskallatko tehdä töitä kovaa.

Kysymys on siitä, uskallatko pysähtyä.

”Sitten kun” – elämän suurin itsepetos

Olen sanonut sen itsekin lukemattomia kertoja: Kun tämä projekti on ohi, lepään enemmän. Kun saan tämän yhden ison asian pois alta, voin hengähtää. Kun seuraava etappi on saavutettu, höllään tahtia.

Ja arvaa mitä? Se hetki ei koskaan tullut.

Aina oli jotain, mikä piti hoitaa. Seuraava tilaisuus, johon piti tarttua. Yksi kiireinen viikko venyi kuukaudeksi, kuukausi vuodeksi. Olin niin tottunut ajattelemaan, että lepo on palkinto, joka ansaitaan vasta kaiken muun jälkeen, että en huomannut, miten olin jatkuvasti reunalla.

Vähän väsynyt, vähän ärtynyt, vähän sumussa. Se tuntui normaalilta, koska olin elänyt niin pitkään siinä tilassa.

Neurotieteilijät puhuvat stressi-adaptaatiosta. Keho ja mieli tottuvat jatkuvaan kuormitukseen niin, että siitä tulee oletustila. Stressihormonit pitävät meidät käynnissä, mutta samalla ne syövät keskittymiskykyä, ongelmanratkaisua ja luovuutta.

Jossain vaiheessa tulee hetki, jolloin elimistö ei enää palaudu normaalitilaan. Unohdamme, miltä tuntuu olla oikeasti levännyt, koska emme ole kokeneet sitä vuosiin.

"If you get tired, learn to rest, not to quit." – Banksy

Tämä on se suurin virhe, jonka moni tekee. Kuvitellaan, että vaihtoehdot ovat puskea tai luovuttaa, vaikka todellisuudessa kyse on rytmistä. Ei tarvita täydellistä pysähtymistä. Tarvitaan fiksua palautumista. 

Ajattelemme, että kiire on väliaikaista, mutta se ei ole. Se on itse rakennettu sykli, joka toistaa itseään niin kauan kuin annamme sen tapahtua. Lepo ei tule sitten, kun asiat helpottavat. Se tulee vain, jos teet sille tilaa nyt.

Väsynyt mieli ei ole ystävällinen mieli

On helppo ajatella, että väsymys on vain oma ongelma. Että se vaikuttaa vain omaan jaksamiseen, omaan suorituskykyyn, omaan oloon.

Mitä pidempään elää jatkuvassa kuormitustilassa, sitä selvemmäksi käy yksi asia: väsyneenä et ole paras versio itsestäsi kenellekään muullekaan.

Kun palautuminen jää vähälle, kärsivällisyys katoaa ensimmäisenä. Ärsyynnyt helpommin. Sanot asioita, joita et normaalisti sanoisi. Et jaksa kuunnella, koska päässäsi pyörii liian monta asiaa yhtä aikaa.

Perheen kanssa vietetty aika ei tunnu palauttavalta, vaan yhdeltä velvollisuudelta lisää.

Yrittäjänä tai johtajana huomaat, että työntekijöiden ja asiakkaiden kysymykset alkavat tuntua rasitteelta, vaikka niiden pitäisi olla osa normaalia arkea.

Se ei ole heikkoutta. Se on neurobiologiaa. Kun aivot ovat jatkuvasti ylikuormittuneet, ne eivät pysty säätelemään tunteita yhtä tehokkaasti.

Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta, ja stressaantunut mieli alkaa nähdä ympärillään enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Tämä on evoluution jäänne: kun keho kokee olevansa selviytymismoodissa, se priorisoi välittömiä uhkia pitkäjänteisen ajattelun sijaan.

Siksi uupuneena on vaikeampi suhtautua asioihin järkevästi, miettiä toisen näkökulmaa tai antaa anteeksi pieniä virheitä, vaikka normaalisti se olisi itsestään selvää.

Tässä piilee ironia: moni meistä puskee eteenpäin ajatellen, että tekee niin läheistensä hyväksi. Että jos vielä vähän venyy, perhe saa paremman tulevaisuuden. Että jos jaksaa hoitaa kaikki projektit loppuun, työkaverit ja asiakkaat arvostavat panostasi.

Todellisuudessa se, mitä ihmiset eniten arvostavat, on läsnäolo. Se, että jaksat kuunnella, kysyä, nauraa. Se, että olet hetken täysin siinä, missä olet. Et kiirehtimässä seuraavaan asiaan.

Olen huomannut tämän erityisesti isänä. Väsyneenä minulla on vähemmän kärsivällisyyttä, vähemmän leikkisyyttä, vähemmän kykyä nauraa asioille, jotka muuten olisivat hauskoja. En halua olla se vanhempi, joka on kyllä paikalla, mutta jonka mieli on koko ajan jossain muualla. Silloin en ole oikeasti läsnä.

Väsymys ei varasta vain suorituskykyä. Se varastaa ne hetket, jotka oikeasti merkitsevät jotain. Se tekee sinusta ärtyneemmän vanhemman, kireämmän kumppanin, vaikeamman esihenkilön.

Sitä ei voi korjata millään muulla kuin levolla. Koska se, mitä sinusta jää muille, ei ole se, kuinka monta tehtävää sait hoidettua. Vaan se, millaisena ihmisenä he muistavat sinut.

Lepo ei ole laiskuutta – se on strategia

Meidät on ohjelmoitu uskomaan, että tehokkuus syntyy jatkuvasta tekemisestä. Että menestyjät puskevat eteenpäin ilman taukoja ja heikot tarvitsevat lepoa. Mutta todellisuudessa se menee juuri päinvastoin: ne, jotka lepäävät fiksusti, myös saavuttavat eniten. 

Olen nähnyt tämän omassa elämässäni. Kun yritin treenata judossa ilman taukoja, suorituskykyni romahti. Kun yritin painaa töissä päivästä toiseen ilman kunnon palautumista, huomasin tekeväni samoja virheitä, joita en aiemmin tehnyt. Väsymys teki minusta huonomman siinä, missä halusin olla paras.

Joten kysy itseltäsi: Oletko oikeasti tehokas vai vain kiireinen? Onko päiväsi täynnä fiksua tekemistä, vai vain jatkuvaa liikettä ilman todellista edistystä?

Lepo ei ole tauko suorittamisesta, se on tapa suoriutua paremmin.

Se on investointi siihen, että voit tehdä vähemmän ja saavuttaa enemmän. Se on valinta, jolla varmistat, että sinulla riittää voimaa myös tulevaisuudessa.

Paras versio sinusta ei ole se, joka paahtaa ilman hengähdystä. Paras versio sinusta on se, joka ymmärtää rytmin merkityksen. Joka osaa vaihtaa vaihdetta, kun on aika levätä ja antaa itsestään kaiken silloin, kun sillä on merkitystä.

Jos lepäät:

• Ajatus kulkee kirkkaammin, päätökset ovat parempia.
• Teet vähemmän, mutta saat enemmän aikaan.
• Olet rauhallisempi, kärsivällisempi ja läsnä läheisillesi.
• Luovuus kasvaa, uudet ideat syntyvät helpommin.
• Kehosi ja mielesi palautuvat ja olet vahvempi seuraavaan koitokseen.

Jos et lepää:

• Teet enemmän virheitä ja korjaat niitä tuplasti pidempään.
• Olet paikalla, mutta et läsnä. Perheesi ja tiimisi huomaavat sen.
• Ärsyynnyt pienistä asioista ja kaadat stressin muiden niskaan.
• Luovuus katoaa, koska mielesi ei koskaan saa hengähtää.
• Lopulta et päätä, milloin pysähdyt. Kehosi tekee sen puolestasi.

Kyse ei ole siitä, uskallatko tehdä kovasti töitä. Kyse on siitä, uskallatko pysähtyä välillä ja arvioida oman toimintasi ja leposi suhdetta.

Mitä jos et koskaan pysähdy?

Mieti hetki, mitä tapahtuu, jos jatkat vanhaan malliin. Jos et koskaan pysähdy. Jos et koskaan priorisoi palautumista, vaan aina lykkäät sen huomiseen, ensi viikkoon, seuraavan projektin jälkeen.

Aluksi väsymys tuntuu vain pienenä ärtymyksenä. Pieninä unohduksina. Jatkuvana tunteena, että pitäisi tehdä enemmän, mutta samalla ihmettelet, miksi aika ei tunnu riittävän.

Sitten se muuttuu muuksi.

Aivosumu. Keskittymiskyvyn pettäminen tärkeällä hetkellä. Se, että istut perheesi kanssa ruokapöydässä, mutta et oikeasti ole siinä. Se, että havahdut viikon lopussa siihen, ettet muista, mitä kaikkea olet tehnyt, mutta tunnet silti olevasi loppu.

Ja lopulta keho sanoo sopimuksen irti. Uni ei enää korjaa väsymystä. Et enää tunnista itseäsi peilistä. Innostus, joka joskus ajoi sinua eteenpäin, tuntuu kaukaiselta.

Silloin et voi enää valita, pysähdytkö vai et. Se päätös tehdään puolestasi.

Tätäkö sä haluat?

Vai haluatko olla ihminen, joka toimii omilla ehdoillaan? Ihminen, joka päättää tietoisesti, milloin tekee täysillä ja milloin vetää henkeä. Ihminen, joka ymmärtää, että lepo ei ole vain välttämättömyys, vaan etu, joka erottaa menestyvät ne, jotka vain selviytyvät.

Kirjoitin tästä lisää täällä: Mitä jos lopetat suorittamisen ja alat vahvistua sisältäpäin? Voit syventyä aiheeseen ja miettiä omaa suhdettasi suorittamiseen.

Mikä tahansa polku tuntuu raskaalta, jos et koskaan hidasta.

Rytmi. Rajoitukset. Reflektio.

Olen nähnyt liian monta kertaa itsessäni ja muissa – miten lepo unohtuu, kun tekemistä on liikaa. Se jää viimeiseksi prioriteetiksi, vaikka pitäisi olla ensimmäinen. Tässä yksinkertaisen tapa, millä voit varmistaa, että et aja itseäsi seinään.

Lepo ei ole luksusta. Se ei ole jotain, minkä voit hoitaa sitten, kun aikataulu sallii. Se on perusta, jonka päälle kaikki rakentuu. Jos jätät sen huomiotta, suorituskykysi ei pysy mukana, eikä myöskään elämäsi.

RYTMI – Pidä itsesi kunnossa, älä vain käynnissä

Ihminen ei ole kone. Keho ja mieli toimivat sykleissä, ja jos et noudata niitä, ajat itsesi loppuun.

Olen nähnyt monesti, miten kova työ muuttuu tehottomaksi, kun lepo unohtuu. Kun treenasin ilman taukoja, kehoni ei enää vastannut. Kun paiskin töitä ilman palautumista, en enää saanut aikaiseksi sitä, mitä olisin saanut, jos olisin levännyt välissä.

Tee töitä ja treenaa rytmissä. 90 minuutin keskittyminen, sitten lyhyt tauko. Keho toimii sykleissä, ja jos et anna sille tilaa palautua, se lopulta pettää. Sama pätee uneen. Jos unohdat levon, unohdat myös suorituskyvyn.

Ajattele palautumista kuten treeniä. Se ei ole tauko kehityksestä, vaan edellytys sille.

RAJOITUKSET – Ilman rajoja kiire täyttää kaiken

Lepo ei tapahdu itsestään. Se ei tule silloin, kun työt helpottavat. Se tulee silloin, kun päätät tehdä sille tilaa. Jos lepo ei ole suunnitelmassa, sitä ei tapahdu. 

Tiedän tämän, koska olen itse lykännyt palautumista ”myöhemmäksi” enemmän kuin haluan myöntää. Vielä yksi treeni, vielä yksi työjuttu, vielä yksi myöhäinen ilta. Ajattelin, että sitten kun kiire helpottaa, lepään. Mutta kiire ei koskaan helpottanut. Se vain vaihtoi muotoa.

On vedettävä rajat. Päivän on loputtava johonkin. Kun päätät lopettaa, lopeta oikeasti. Ei enää sähköposteja, ei enää ”vielä yhtä asiaa”, ei somea juuri ennen nukkumaanmenoa. Ilman selkeitä rajoja kaikki venyy ja sinä venyt mukana, kunnes et enää palaudu.

Oikeasti menestyvät ihmiset eivät ole niitä, jotka tekevät eniten tunteja. He ovat niitä, jotka tietävät, milloin lopettaa.

REFLEKTIO – Huomaa merkit ennen kuin on liian myöhäistä

Väsymys ei iske kerralla. Se hiipii. Ensin olet vähän ärtynyt. Sitten huomaat, että et enää jaksa keskittyä. Lopulta tajuat, että olet vain selviytymässä päivästä toiseen, etkä edes muista, miltä tuntuu olla oikeasti levännyt.

Kun elät jatkuvassa kuormituksessa, se alkaa tuntua normaalilta.

Tämä on se ansa. Odotamme usein, että keho tai mieli romahtaa ennen kuin ymmärrämme levon merkityksen. Mutta ei pitäisi joutua oppimaan tätä kovimman kautta.

Pysähdy ajoissa. Tee viikon reflektointi ja kysy itseltäsi joka ilta:

• Olinko tänään kärsimättömämpi kuin normaalisti?
• Oliko vaikeampi keskittyä?
• Heräsinkö väsyneenä, vaikka nukuin tarpeeksi?

Jos vastaus on kyllä useampana päivänä putkeen, se on merkki siitä, että kehosi yrittää kertoa sinulle jotain. Älä odota, että se huutaa. Kuuntele jo silloin, kun se kuiskaa. 

Lopputulos? Parempi jaksaminen. Parempi suorituskyky. Parempi elämä.

Tämä ei ole mitään itsensä hemmottelua. Tämä on strategia.

Olen nähnyt tämän tapahtuvan itselleni ja muille. Ne, jotka ymmärtävät levon merkityksen ajoissa, pysyvät pelissä mukana pitkään. Ne, jotka ignooraavat sen, tippuvat jossain kohtaa pois.

Mitä tapahtuu, kun opit lepäämään oikein?

Mä muistan sen version itsestäni, joka oli aina vähän väsynyt. En koskaan täysin loppu, mutta en koskaan täysin läsnä. Reagoin asioihin nopeammin kuin olisi pitänyt, ärsyynnyin helpommin, olin koko ajan jollain tapaa varautunut. En ollut huonossa kunnossa, mutta en ollut parhaimmillanikaan.

Kun väsyttää tarpeeksi pitkään, ei enää edes tajua, miten paljon se vaikuttaa kaikkeen. Perheen kanssa vietetty aika tuntui suorittamiselta. Treenissä ei löytynyt terävyyttä. Töissä asiat jäivät roikkumaan, koska en vain saanut päätöksiä tehtyä. Ajattelin, että tämä on normaalia, mutta ei se ollut.

Mieti hetki sitä versiota itsestäsi, joka ei ole koko ajan väsynyt. Sitä, joka ei ärähdä turhasta, joka ei unohda, mitä puoliso juuri sanoi, koska ajatukset ovat sumussa. Sitä, joka ei vain suorita perheen ja ystävien kanssa vietettyä aikaa, vaan oikeasti elää ne hetket.

Tiedätkö, mikä erottaa ihmiset, jotka tuntuvat olevan aina rauhallisia ja läsnä, niistä, jotka kipuilevat jokaisen päivän läpi? Se ei ole synnynnäinen lahja, eikä pelkkä luonteenpiirre. Se on energiaa.

Väsynyt ihminen ei ole kärsivällinen. Ei ole mahdollista olla. Ei ole mahdollista olla hyvä vanhempi, kumppani tai johtaja, jos kaikki ylimääräinen energia menee pelkkään selviytymiseen. Jos olet jatkuvasti uupunut, et voi koskaan antaa itsestäsi parasta. Et itsellesi, etkä muille.

Mutta kun lepäät oikein, koko maailma muuttuu. Ihmissuhteet syvenevät, koska et enää vain reagoi, vaan olet aidosti läsnä. Työ tuntuu kevyemmältä, koska väsymys ei enää vedä jokaista päätöstä alas kuin raskas ankkuri. Omat ajatukset kirkastuvat, etkä enää joudu taistelemaan itsesi kanssa jokaista päätöstä tehdessäsi.

Ennen kaikkea: elämä tuntuu helpommalta. Ei siksi, että asiat olisivat muuttuneet vaan siksi, että sinulla on vihdoin energiaa kohdata ne.

Lopulta kyse ei ole sinusta – vaan siitä, mitä sinusta jää muille

Kun puhutaan levosta, useimmat ajattelevat sitä omasta näkökulmastaan. Miten voisin jaksaa paremmin? Miten voisin olla tehokkaampi? Miten voisin palautua nopeammin?

Mitä jos kyse ei ole vain susta?

Kun unohdat levon, se ei näy vain sinun kehossa. Se näkyy siinä, miten puhut sun läheisille, miten reagoit vastoinkäymisiin ja miten suhtaudut niihin, jotka tarvitsevat sinua. Väsyneenä et vain tee huonompia päätöksiä.

Sä annat muille itsestäsi vähemmän. Vähemmän kärsivällisyyttä, vähemmän läsnäoloa, vähemmän sitä ihmistä, joka oikeasti olet, kun voit hyvin.

Kyse ei ole vain siitä, että jaksan enemmän. Kyse on siitä, että kun lepään, muutkin saavat musta enemmän.

Jos haluat oppia, miten tasapainotat levon ja tekemisen niin, että voit sekä saavuttaa tavoitteesi että voida hyvin, Valitse Vahva Elämä -verkkokurssi antaa sulle selkeän suunnitelman.

Lepo ei ole ajan hukkaamista.

Se on se, mikä erottaa huipun ja loppuunpalaneen.

Se on se, mikä tekee susta paremman vanhemman, kumppanin, yrittäjän ja johtajan.

Se on se, mikä antaa sulle voiman tehdä sitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Sun ei tarvitse valita menestyksen ja levon välillä. Ne eivät ole vastakohtia. Ne kulkevat käsi kädessä. Mutta vain, jos teet levosta osan sun strategiaa, et jotain, mitä saat silloin, kun aikaa sattuu jäämään yli.

Kysy itseltäsi: Kenelle sä haluat antaa parhaan version itsestäsi?

Sen jälkeen päätös on helppo.

Kiitos lukemisesta,
Tomi