Fighter Mindset Blogi

Elämäntapa, joka tukee hyvinvointia. Tsekkaa uusimmat kuulumiset.

Tavoitteiden puute pitää sinut paikallaan

muutos tavoite Oct 16, 2024

Oletko koskaan istunut alas päivän päätteeksi ja miettinyt, mihin kaikki aika katosi? 

Päivät valuvat ohi kuin hiekka sormien läpi. Täynnä kiirettä, mutta silti tuntuu, ettei saa mitään oikeasti aikaan.

On unelmia ja suunnitelmia, mutta jokin pidättelee.

Tehtävälistat kasvavat, mutta mikään niistä ei tuo sitä tunnetta, että on menossa oikeaan suuntaan.

Koko päivä juostu työasioissa ja illalla lasten harrastuksiin kuskaamista.

Yrität parhaasi, mutta kaiken keskellä olo tuntuu eksyneeltä.

Tiedät, että haluaisit jotain enemmän. Jotain syvempää, mutta ei löydy aikaa pysähtyä ja miettiä. Mitä se oikeasti edes tarkoittaa.

Tämä tunne. Jatkuva kiireen ja turhautumisen sekamelska on monille yrittäjille ja vanhemmille arkipäivää.

Elämä lipuu ohi ilman selkeää suuntaa, koska tavoitteet ovat epämääräisiä tai puuttuvat kokonaan.

Seuraa vain päivän vaatimuksia, mutta ei koskaan pysähdy miettimään, mikä on oikeasti tärkeää.

Mitä jos voisit rakentaa selkeän suunnan?

Mitä jos voisit asettaa tavoitteita, jotka tuntuvat oikeasti merkityksellisiltä ja antavat sinulle takaisin kontrollin?

 

Tärkein oppi

Ymmärsin sen vasta paljon myöhemmin. Nimittäin sen, kuinka paljon hyötyä tavoitteen asettamisen oppimisesta urheilun kautta sain.

Kilpaurheilussa kaikki alkaa tavoitteen asettamisesta. Muuten on mahdoton tehdä harjoitusohjelmia ja suunnitelmia, jos ei tiedä, mitä kohti on menossa.

Nykypäivän sekavuus on tunkeutunut urheiluunkin. Huomaan sen valmennustyössä, kun aloitan uusien urheilijoiden kanssa tekemään suunnitelmia. Heillä ei ole selkeää tavoitetta.

Urheilun kautta opin rakentamaan todella selkeän tavoitemallin ja pääsin kokemaan, miten se konkreettisesti toimii.

Ensin mietitään päätavoitetta. Sitä mikä sytyttää ja tuntuu merkitykselliseltä. On oikeasti saavutettavissa, mutta vaatii työntekoa.

Sen jälkeen tavoitetta pilkotaan pienempiin osiin.

Vuositasolle, kuukausitasolle, viikkotasolle ja lopulta yksittäiseen harjoitukseen.

Tavoitteen asettamisen jälkeen rakennetaan harjoitusohjelma, joka tarkoittaa niitä konkreettisia askeleita kohti tavoitetta.

Toimintaa seurataan. Tehdään muutoksia harjoitusohjelmaan.

Siirryttyäni työelämään, otin saman toimintamallin automaattisesti käyttöön. Vasta myöhemmin olen pohtinut sen laajempaa merkitystä elämäni eri osa-alueilla.

 

Miksi ihminen haluaa asettaa tavoitteita?

Ihminen on jo esihistoriallisina aikoina asettanut tavoitteita osana selviytymistä. Metsästäjä-keräilijät asettivat konkreettisia tavoitteita päivittäiselle elämälleen, kuten ravinnonhankinta, suojan rakentaminen ja vaarojen välttäminen.

Näillä varhaisilla pyrkimyksillä oli selviytymiseen liittyviä päämääriä, mutta ne eivät olleet tietoisesti jäsenneltyjä kuten nykyisin.

Antiikin filosofit Aristoteles ja Platon taas alkoivat systematisoida ajattelua siitä, miten ihmiset pyrkivät saavuttamaan hyvän ja onnellisen elämän.

Tavoitteet liittyivät moraaliseen hyvään ja ihmisyyden täysimääräiseen toteuttamiseen.

Roomalaiset Seneca ja Marcus Aurelius, yhdistivät tavoitteen asettamisen stoalaiseen filosofiaan. Siinä painotettiin itsekontrollia, kurinalaisuutta ja sisäisten tavoitteiden saavuttamista ulkoisten vaikeuksien keskellä.

1900-luvullla Frederick Winslow Taylor kehitti tieteellisen johtamisen. Taylorin mukaan tarkasti asetetut ja mitattavat tavoitteet auttavat parantamaan suorituskykyä, erityisesti teollisessa ympäristössä.

1960-luvulla Edwin A. Locke esitteli tavoiteteorian, joka on yksi keskeisimmistä nykypsykologisista teorioista liittyen tavoitteen asettamiseen.

Locken mukaan selkeästi asetetut ja haastavat tavoitteet johtavat parempiin suorituksiin. Ne vaikuttavat ihmisen motivaatioon, keskittymiseen ja tehtävien suorittamiseen.

SMART-tavoitemalli kehitettiin 1980-luvulla. Tämä malli on edelleen suosittu ja aktiivisessa käytössä.

 

SMART on lyhenne sanoista:

 

  • Specific (tarkka)
  • Measurable (mitattava)
  • Achievable (saavutettavissa oleva)
  • Relevant (merkityksellinen)
  • Time-bound (aikataulutettu)

 

SMART-tavoitteiden asettamisen idea on tarjota jäsennelty tapa luoda saavutettavissa olevia ja realistisia tavoitteita.

Nykyisessä tavoitteen asettamisessa on paljon vaikutteita positiivisesta psykologiasta, jonka pioneeri Martin Seligman on.

Hänen mukaansa tavoitteiden ei tule liittyä ainoastaan suorittamiseen ja tehokkuuteen, vaan niiden tulisi tukea myös ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tavoitteiden tulisi olla yhteydessä elämän tarkoitukseen ja merkityksellisyyteen.

Viime vuosikymmeninä tavoitteiden asettamisen ympärillä on alettu korostaa joustavuutta, tietoisuustaitoja ja itsetuntemusta. Tavoitteiden nähdään olevan muuntuvia ja tilannekohtaisia. Yksilöiden tulisi osata sopeutua muutoksiin.

Tavoitteen asettaminen on siis kehittynyt esihistoriallisesta selviytymisstrategiasta nykyajan tieteellisiin malleihin, kuten SMART-tavoitteisiin ja positiiviseen psykologiaan.

Ytimessä on kuitenkin aina ollut ihmisen pyrkimys saavuttaa parempi elämä. Oli kyse sitten yksilön selviytymisestä, moraalisesta hyvästä tai hyvinvoinnin edistämisestä.

 

Tavoitteet tuovat liikaa stressiä

Monille ihmisille tavoitteiden asettaminen tuo mieleen pelkkää stressiä.

Ajatus siitä, että pitäisi päättää, mihin suuntaan mennä ja mitä haluaa saavuttaa, tuntuu raskaalta.

Jo lähtökohtaisesti elämä on täynnä vaatimuksia ja kiireitä.

Lisätäkö siihen vielä paine tavoitteista?

Ei ihme, että moni kokee, ettei halua tai jaksa asettaa selkeitä päämääriä.

Syntyy pelko, että jos tavoitteet jäävät saavuttamatta. Siitä seuraa vain pettymyksiä ja epäonnistumisen tunteita.

Kun tavoitteita ei saavuta, se voi tuntua henkilökohtaiselta epäonnistumiselta.

Usein asetetaan itselle liian kovia tai epämääräisiä tavoitteita, mikä tekee niistä vaikeita saavuttaa.

Kun odotukset ovat korkealla mutta konkreettista edistystä ei näy. Paine kasvaa.

Saattaa tuntua, että jokainen epäonnistunut yritys heikentää itsetuntoa. Lisäksi se vahvistaa ajatusta siitä, ettei vain ole tarpeeksi hyvä.

Tämä synnyttää pelkoa uusien tavoitteiden asettamisesta ja kierre jatkuu.

Tavoitteista tulee usein liian mustavalkoisia: joko onnistut tai epäonnistut.

Tämä ajattelutapa lisää turhaa stressiä ja vie huomion siitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Usein unohtuu, että matka kohti tavoitetta on yhtä tärkeä kuin itse päämäärä.

En saavuttanut urheilussa tavoitettani päästä Olympialaisiin. Tottakai se harmitti valtavasti, mutta nautin mahdollisuudesta päästä kokeilemaan rajojani.

En ole saavuttanut yrittäjänä vielä kaikkia tavoitteitani, mutta tämä on silti ollut parasta aikaa työelämääni liittyen.

Jatkuvan suorittamisen sijaan tavoitteiden pitäisi ohjata kohti tasapainoista ja merkityksellistä elämää. Ei luoda lisää paineita.

Tavoitteiden tulisi olla realistisia ja joustavia. Niiden pitäisi tukea hyvinvointia, ei lisätä stressiä.

Kyse ei ole siitä, että aina täytyy saavuttaa jotain suurta.

Vaan siitä, että olet tietoinen siitä, mitä haluat ja miksi.

 

Mihin haasteeseen haet ratkaisua? 

Moni kiireinen yrittäjä tai vanhempi asettaa tavoitteita, jotka eivät todellisuudessa ratkaise heidän oikeaa haastetta.

Tavoitteet saattavat keskittyä vääriin asioihin, jolloin niiden saavuttaminen ei paranna hyvinvointia tai helpota arkea, vaan lisää turhautumista ja uupumusta.

Tämä johtuu usein siitä, ettei pysähdytä kunnolla miettimään, mikä ongelma on taustalla.

Esimerkkinä voi olla tilanne, jossa vanhempi asettaa tavoitteekseen liikunnan lisäämiseen arkeen, koska kokee fyysisen kunnon parantamisen tärkeäksi.

Oikea ongelma saattaa kuitenkin olla jatkuva unenpuute.

Vaikka liikunta on hyvä tavoite, se ei ratkaise unenpuutteen juurisyytä, ja voi jopa lisätä painetta sovittaa vielä yksi uusi asia kiireiseen arkeen.

Lopputuloksena on pettymys ja motivaatio laskee, koska ei saavuteta toivottua muutosta hyvinvoinnissa.

Oikeiden tavoitteiden asettaminen vaatii aikaa ja itsetutkiskelua. Aiemmassa postauksessa olen kirjoittanut miten pääset alkuun:  Aloittamisen pelko: Miksi odottaminen on pahin vihollisesi?

On tärkeää ensin tunnistaa ja ymmärtää, mikä aiheuttaa stressiä ja väsymystä.

Kun todellinen ongelma on selvillä, voi asettaa tavoitteita, jotka ratkaisevat sen ja parantavat hyvinvointia pitkällä aikavälillä.

 

Tiedostamattomat tavoitteet

Vaikka ei aina tietoisesti miettisi tai asettaisi tavoitteita, kaikilla ihmisillä on tavoitteita.

Tavoitteet voivat olla tiedostettuja tai tiedostamattomia ja ne ohjaavat jokapäiväistä elämää enemmän kuin usein huomaa.

Jokainen toiminta, suuri tai pieni, vie kohti jotain lopputulosta. Olipa kyseessä uran edistäminen, perheen hyvinvoinnin tukeminen tai vain arjen sujuminen.

Tiedostamattomat tavoitteet voi liittyä esimerkiksi siihen, että pyrkii välttämään epämukavuutta, varmistamaan turvallisuutta tai saamaan hyväksyntää.

Yrittäjä voi esimerkiksi käyttää valtavasti aikaa työn parissa, koska tiedostamaton tavoite on itsensä arvostetuksi tunteminen.

Vanhempi saattaa venyä omien voimavarojensa äärirajoille perheensä kanssa. Tiedostamaton tavoite on varmistaa lasten turvallisuus ja onnellisuus, vaikka se tapahtuisi omasta hyvinvoinnista tinkimällä.

Tavoitteiden jäädessä tiedostamattomiksi ei aina ymmärrä, miksi toimii tietyllä tavalla tai miksi on tyytymätön nykytilanteeseen.

Tämä johtaa ristiriitaisiin valintoihin ja elämänlaadun heikkenemiseen.

Jos tavoite ovat hämärän peitossa. Kulkee kohti päämääriä, jotka eivät lopulta palvele omaa tai läheisten hyvinvointia.

Voi esimerkiksi tavoitella jatkuvasti korkeampaa suoritustasoa työssä, vaikka todellinen toive olisi viettää enemmän aikaa perheen kanssa.

Tällöin elämä tuntuu tyhjältä ja epätasapainoiselta, vaikka ulkoisesti asiat näyttäisivät olevan hyvin.

Tavoitteiden tiedostaminen antaa mahdollisuuden ottaa ohjat omasta elämästä.

Kun pysähtyy miettimään, mitä todella haluaa? Miksi toimii tietyllä tavalla? Voi alkaa tehdä valintoja, jotka ovat linjassa omien arvojen ja todellisten tarpeiden kanssa.

Tiedostetusti asetetut tavoitteet auttavat keskittymään olennaiseen.

Kun pysähdyt hetkeksi ja kysyt itseltäsi: Mikä on tavoitteeni tässä elämäntilanteessa? Mitä haluan oikeasti saavuttaa? Saatat huomata, että tavoite ei olekaan se, mitä olet alun perin ajatellut.

Lopputulokseen suuntautuneisuus on luonnollinen osa ihmisen toimintaa, mutta tietoiset tavoitteet antavat sinulle vapauden valita paremmin.

On tärkeää varmistaa, että tavoitteesi vastaavat todellisia tarpeitasi. Eivätkä ole vain reaktioita ulkoisiin paineisiin tai odotuksiin.

 

Metodi tavoitteiden asettamiseen

Tämä metodi auttaa jakamaan elämän tavoitteet kolmeen eri kategoriaan: hetkelliset tavoitteet, kestävät tavoitteet ja päämäärät.

Jokainen näistä palvelee eri tarkoitusta ja aikaväliä. Yhdessä ne luovat tasapainoisen ja tarkoituksenmukaisen suuntaviivan.

 

  1. Hetkelliset tavoitteet

    Mitä ne ovat? Hetkelliset tavoitteet ovat lyhytaikaisia, helposti saavutettavia päämääriä, joita voit tavoitella yhden päivän tai viikon aikana. Ne ovat konkreettisia ja tarkkaan määriteltyjä.

    Esimerkki: Töissä voin asettaa tavoitteeksi vastata kaikkiin sähköposteihin ennen päivän loppua. Vanhempana voin päättää käydä yhdessä perheen kanssa kävelyllä ennen nukkumaanmenoa. Hetkelliset tavoitteet tarjoavat nopeita voittoja, jotka ylläpitävät motivaatiota.

    Päivittäisiä tai viikoittaisten tavoitteiden saavuttaminen luo myös pohjan kestävien tavoitteiden saavuttamiselle.

  2. Kestävät tavoitteet

    Kestävät tavoitteet vaativat pidemmän aikavälin suunnitelman ja johdonmukaisuutta. Nämä tavoitteet voivat kestää useita viikkoja, kuukausia tai jopa vuoden. Ne vaativat jatkuvaa työtä ja sitoutumista.

    Esimerkki: Vanhempana voin asettaa kestävän tavoitteen luoda tasapainoiset rutiinit perheen kanssa olemiseen seuraavien kuukausien aikana, tai yrittäjänä voin tavoitella uusien asiakasprosessien kehittämistä ja toteutusta seuraavan kvartaalin aikana. Kestävät tavoitteet auttavat rakentamaan pitkäaikaisia muutoksia, jotka eivät toteudu hetkessä. Ne antavat rakenteen ja tarkoituksen toimia kohti suurempia päämääriä ilman kiirettä.

    Tämä tasapainottaa päivittäisiä toimintoja ja varmistaa, että työ ja perhe-elämä kehittyvät ajan myötä haluttuun suuntaan.

  3. Päämäärät

    Päämäärät ovat elämän suuria tavoitteita, jotka antavat suuntaa pitkällä aikavälillä. Ne voivat kestää useita vuosia ja ovat yleensä sidoksissa arvoihisi ja siihen, mikä on sinulle tärkeintä.

    Esimerkki: Yrittäjänä voin asettaa päämääräkseen kasvattaa yrityksensä tiettyyn liikevaihtoon seuraavien viiden vuoden aikana, tai vanhempana voin päättää rakentaa perheelle elinvoimaisen ja turvallisen ympäristön pitkällä tähtäimellä. Miksi tämä toimii? Päämäärät antavat merkityksellisen suunnan elämässä. Ne motivoivat jatkamaan työtä hetkellisten ja kestävien aikavälin tavoitteiden parissa, koska näet selkeästi, mihin ne johtavat.

    Päämäärät auttavat myös priorisoimaan arjessa ja tekemään päätöksiä, jotka vievät kohti toivottua tulevaisuutta.

 

Tämä kolmitasoinen lähestymistapa auttaa jakamaan tavoitteet käytännöllisesti. Se varmistaa, että et jää kiinni vain päivittäisiin kiireisiin, vaan sinulla on myös katse tulevassa ja suurissa linjoissa.

Pienet, päivittäiset tavoitteet pitävät sinut liikkeessä ja tarjoavat nopeita onnistumisia.

Kestävät tavoitteet rakentavat pitkäaikaista kehitystä, ja päämäärät antavat elämälle suunnan ja tarkoituksen.

 

Suunta ja merkitys

Huomaatko usein, että kiireet ja tehtävälistat vievät huomiosi. Silti tuntuu, että päivät kuluvat ilman todellista etenemistä, et ole yksin. Moni yrittäjä ja vanhempi kokee saman.

Elämä täyttyy velvollisuuksista, mutta oma suunta ja tavoitteet jäävät hämäriksi tai täysin sivuun.

Tämä luo tunteen siitä, että on kyllä koko ajan liikkeessä. Etenemistä ei kuitenkaan oikeasti tapahdu sinne, minne haluaisi.

Ratkaisu piilee selkeissä ja merkityksellisissä tavoitteissa.

Tietäessäsi suunnan, pienetkin arjen tehtävät alkavat tuntua askeleilta oikeaan suuntaan.

Tavoitteiden ei tarvitse olla isoja tai monimutkaisia.

Pysähtyminen ja omien arvojen kirkastaminen auttavat luomaan tavoitteet, jotka eivät lisää painetta vaan antavat energiaa.

Jos tuntuu, että olet eksyksissä kiireiden keskellä. Älä huoli.

Sinulla on mahdollisuus ottaa askel kerrallaan kohti selkeämpää suuntaa ja merkityksellisempää elämää. Aloita pienistä muutoksista ja luota prosessiin.

 

Kiitos lukemisesta,
Tomi

 

FIGHTER MINDSET UUTISKIRJE

Liity mukaan Fighter Mindset sisäpiiriin.

Lakkaa odottamasta täydellistä hetkeä – sitä ei koskaan tule. Maksuton Fighter Mindset -uutiskirje antaa sinulle viikoittain ajatuksia ja työkaluja kestävän muutoksen rakentamiseen!

*Tietosi ovat turvassa ja voit lopettaa viikkokirjeen tilaamisen milloin tahansa.