Käännä katseesi - Miten kuluttamasi sisältö ohjaa mielentilaasi
Aug 14, 2024Mietitkö koskaan, kuinka kuluttamasi sisällöt kuten uutiset ja sosiaalinen media vaikuttavat ajattelutapaasi ja toimintaan?
Olin Pariisissa katsomassa olympialaisia. Tunnelma oli jotenkin lämminhenkinen ja ihmiset olivat hyvällä fiiliksellä. Kävin katsomassa judoa, triathlonia ja jalkapalloa. Jokaisessa kilpailutapahtumassa yleisö oli todella korkealla intensiteetillä mukana. Tunnelma oli katossa ja kaikkia kannustettiin.
Välillä halusin seurata myös muiden lajien tuloksia ja menin uutissivustoille etsimään ajankohtaisia tuloksia muista lajeista sekä tulevia aikatauluja.
Kaikkien uutissivustojen otsikointi oli samanlaista. Kohuja, skandaaleita, väitteitä, katastrofeja. Näiden otsikoiden seasta oli todella vaikeaa löytää edes tuloksia kisoista.
Eihän tässä ole mitään uutta. Negatiivinen uutisointi ja kohut myyvät.
Kokemuksena tämä oli jälleen itselleni todella herättävä tilanne. Uutisoinnista ei todellakaan välittynyt se hyvä fiilis, mikä kisoissa oli.
Varmasti kohuja on ja olympialaisten toiminnassa ei ole kaikki eettisesti kunnossa, mutta kyllä se tuo myös paljon hyvää tähän pirstaloituneeseen maailmaan.
Kielteiset uutiset ovat luonnollinen ilmiö, sillä yksi median tehtävistä on kertoa yhteiskunnallisista epäkohdista.
Samaan aikaan tapahtuu kuitenkin paljon myönteistä kehitystä.
Kielteisillä uutisilla vastataan myös lukijoiden tarpeisiin, sillä ihmiset kiinnittävät eniten huomiota juuri kielteisiin uutisiin.
Miksi ihmeessä kirjoitan täällä yhtäkkiä jostain mediasta ja uutisista. Minun kirjoitusten ydinteemana on hyvinvointi ja tämä linkittyy vahvasti siihen.
Jatkuvalla altistumisella kielteisille uutisille on vakavia vaikutuksia hyvinvointiin. Ne aiheuttavat esimerkiksi ahdistusta, pelkoa ja turvattomuuden tunnetta.
Kielteiset uutiset lamaannuttaa ja saa ihmiset uskomaan, ettei heidän toiminnallaan ole merkitystä.
Mitä sinun kulutukseesi sisältyy?
Uutisten lisäksi kulutamme paljon monenlaista sisältöä, mikä vaikuttaa meidän ajatuksiin.
Lapsena vanhemmat kertovat meille ajatuksia ja ohjeita.
Melko nopeasti mukaan tulevat erilaiset ruudut: älypuhelimet, pädit, televisiot, tietokoneet ym.
Ihmiset kenen kanssa vietät aikaa, jakavat sinulle ajatuksia ja arvoja.
Viihdettä kulutetaan paljon. Erilaisia sarjoja, elokuvia ja pelejä.
Koulussa opetellaan asioita ja työpaikoilla opimme uusia asioita.
Erilaiset yhteisöt ja kulttuuri viestivät meille asioita.
Näiden lisäksi on paljon asioita, minkä kautta syntyy meidän input. Eli se mitä asioita otamme sisään ajatuksiimme.
Oletko koskaan miettinyt, mikä merkitys tuolla informaatiolla on omiin ajatuksiisi ja toimintaasi?
Niiden kautta syntyy sinun ajatusmaailmasi.
Kyseenalaistatko koskaan omia ajatuksia ja uskomuksiasi?
Ruutuaika
Tiedätkö, paljon sinun ruutuaikasi on?
Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuosina 2020-2021 keskimääräinen ruutuaika Suomessa oli 4 tuntia 26 minuuttia.
Yhdessä tutkimuksessa oli teinien ruutuajan pyörivän 5-6 tunnin paikkeilla.
Monessa maailmalta löytyvistä tuloksista puhutaan nuorten ruutuajan pyörivät 7-8 tunnissa ja isolla osalla jo yli 8 tunnissa.
Global Overview -raportin mukaan iältään 16–64 vuotta viettävät keskimäärin 6 tuntia ja 40 minuuttia päivässä surffaillen verkossa millä tahansa laitteella.
Se on noin 47 tuntia viikossa ja 101 päivää vuodessa.
Jos 18-vuotiaana aloittava henkilö elää 80-vuotiaaksi, hän viettää silloin yli 17 vuotta aikuiselämästään ruutujen parissa.
Se on siis aika paljon. Nykyinen elämä vietetään lomittain digitaalisen ja oikean maailman kesken.
En todellakaan tarkoita, että sinun pitäisi lopettaa ruutujen käyttö.
Jokainen arvioi itsellensä sopivan määrän.
Jos sinusta tuntuu, että päämäärätöntö selailua on liikaa niin lue tämä aikaisempi artikkelini: Lopeta aivojesi tuhoaminen - luo keskittynyt ympäristö
Haluan enemmänkin herätellä sinua pohtimaan, mitä sisältöjä kulutat noiden tuntien aikana.
Moni valittaa, että sosiaalinen media on niin negatiivinen nykyään.
Huolehditko itse siitä, ketä seuraat?
Sinä voit ja pystyt valitsemaan kanavia sekä henkilöitä keitä seuraat. Valitse niitä, ketkä tukevat sinun elämääsi ja tulevaisuutta. Blokkaa ja poista ne, mitkä ovat sinulle täysin turhaa sisältöä.
Uutisotsikoiden muutos
Uutisotsikoiden tunnesävy on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Erityisesti keskittyen tunteisiin, kuten pelkoon, vihaan, suruun ja iloon.
Uutisotsikoiden muutoksia on tutkittu useammassakin tutkimuksessa. Tutkimuksessa Emotionally Charged News: Analyzing Changes in News Headlines Over the Last Decade, Rozado, Smith ja Martinez (2024) tarkastelivat uutisotsikoiden emotionaalista sisältöä ja sen muutoksia vuosina 2010-2020.
Päätavoite oli analysoida, kuinka uutisotsikoiden tunnesävy on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Selvittää, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tunnesävyjen muutoksiin, kuten digitaalisen median kehitys, sosiaalisen median vaikutus ja muut yhteiskunnalliset muutokset.
Lisäksi arvioitiin, miten muutokset uutisotsikoiden tunnesävyissä vaikuttavat yleisön psykologiseen hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen asenteeseen.
Ei varmaan tule yllätyksenä, että siinä havaittiin merkittävä kasvu negatiivisten tunteiden, kuten pelon ja vihan esiintymisessä uutisotsikoissa.
Negatiivisiin ja polarisoiviin uutisotsikoihin altistuminen vaikuttaa negatiivisesti yleisön psykologiseen hyvinvointiin, lisää stressiä ja ahdistusta sekä edistää yhteiskunnallista polarisaatiota.
Miksi uutistalot sitten haluavat keskittyä negatiivisiin uutisiin? Yksinkertaisesti se myy paremmin.
Emotionaalisesti neutraalien otsikoiden määrä on vähentynyt. Mikä viittaa siihen, että uutismedia on yhä enemmän keskittynyt tunteita herättäviin aiheisiin, koska sosiaalinen media on lisännyt tunnesisällön painoarvoa uutislähteissä ja algoritmit suosivat tunteita herättävää sisältöä.
Yksilön pitäisi pystyä arvioimaan itse otsikoiden tunnesävyjä kriittisesti.
I/O-malli
Tietojenkäsittelyssä käytetään termiä "Garbage In, Garbage Out" (GIGO) ja se tarkoittaa, että tietokoneohjelman tuottama lopputulos on vain yhtä hyvä kuin siihen syötetty data. Toisin sanoen, jos ohjelmaan syötetään virheellistä tai huonolaatuista tietoa, myös tulokset ovat virheellisiä tai huonolaatuisia.
Mielestäni tämä toimintamalli ei eroa ihmisen toiminnasta mitenkään. Jos otat jatkuvasti sisään huonolaatuista tietoa niin et voi odottaa tuloksien olevan hyviä.
Sisäänmeno (input) voi olla luettavaa materiaalia, kuuntelua, kokemuksia tai ihmisten vaikutusta. Ulostulo (output) puolestaan tarkoittaa omaa tuotosta, olipa kyseessä työnteko, kirjoittaminen, puhuminen ja kommunikointi tai muu ilmaisu.
Tuloksesi voi olla vain yhtä hyvä kuin juuri sinun syötteesi sen sallii. Mitä asioita kulutat päivittäin, jotka vaikuttavat tuloksiisi, joko positiivisesti tai negatiivisesti?
Oletko menossa haluamaasi suuntaan?
Oletko menossa haluamaasi suuntaan vai katkeroidutko vuosi vuodelta, kun tuntuu, ettet saa tehtyä niitä asioita missä haluaisit olla mukana.
Biologinen perimä ja ympäristö vaikututtavat lähtötilanteeseesi, mutta on kuitenkin todella paljon asioita, mihin pystyt itse vaikuttamaan.
Myös muut kuluttamasi asiat kuin uutiset ja sosiaalinen media vaikuttavat toimintaasi.
Ne vaikuttavat suoraan siihen, mitä saat elämässäsi aikaiseksi.
Otetaan esimerkiksi ravinto. Jokainen kuluttaa ravintoa joka päivä.
Jokapäiväinen ravinnon saanti, ruoka ja juomat mukaan lukien lääkkeet muodostavat kehosi tilan ajan myötä. Syömäsi ruoka ja juoma vaikuttavat suoraan fyysiseen terveyteesi ja hyvinvointiisi.
Ravintotottumukset eivät vaikuta vain fyysiseen terveyteen, vaan ne heijastuvat myös mielenterveyteen, energiatasoihin ja yleiseen elämänlaatuun.
Ajan myötä nämä tekijät vaikuttavat kehosi toimintaan. Positiivisesti tai negatiivisesti.
Elämässä todella monen ulottuvuuden voi ajatella syötteiden ja tulosten välisen suhteen avulla. Input / Ouput.
Yritän herättää ajatuksia ja ymmärrystä siitä, miten monet valinnoistamme ja päivän aikana kuluttamista sisällöistä vaikuttavat elämään.
Huomioimalla niiden syy-seuraussuhteita on helpompi tehdä tietoisia päätöksiä kulutuksesta.
Haluatko muuttaa itseäsi?
Muuta kuluttamaasi sisältöä.
Aivosi saavat jatkuvasti sisältöä, jotka muokkaavat tai oikeastaan ohjelmoivat sinun ajatteluasi.
Jos haluat kokea sen niin lopeta uutisten lukeminen viikoksi. Tulet huomaamaan miten aluksi etsit uutisointia ja jotenkin kaipaat klikkiotsikoita.
Muutaman päivän kuluttua huomaat, että ajatuksesi alkavat etsiä uusia polkuja, kun niitä ei ole jatkuvasti täytetty negatiivisella uutisoinnilla.
Muuttuminen on vaikeaa. Omien toimintatapojen ja uskomusten muuttaminen on vaikeaa. Se vaatii vaivannäköä. Kukaan muu ei voi tehdä sitä sinulle.
Muutos alkaa tavoitteen asettamisesta. Aseta tavoite itsellesi paremmasta elämästä. Määrittele mitä se tarkoittaa sinulle.
Tavoite antaa sinulle selkeyttä elämään. Sen avulla tiedät paremmin, mitä sisältöjä sinä tarvitset.
Etsi ja luo itsellesi kanavat, jotka tuovat sinulle sisältöä, mikä tukee tavoitettavasti ja ohjelmoi ajatteluasi tavoitteen suuntaan.
Ryhdy toimiin ja toista asiaa. Huomioi kehityksen tuomat positiiviset vaikutukset elämääsi.
Älä kuluta välinpitämättömästi sisältöä. Kerää tavoitteesi mukaista sisältöä ja sovella sitä käytäntöön.
“Whatever you hold in your mind on a consistent basis is exactly what you will experience in your life.”- Tony Robbins
Testaa ja kokeile. Älä ota kaikkea informaatiota kiveen kirjoitettuna lakina. Kokeile sopiiko se juuri sinun tilanteeseesi.
Ei nämä minun ajatukset ja kokeiluideat ole välttämättä sinulle sopivia. Kokeile. Jos toimii, jatka kehitystä. Jos ei toimi, heitä roskakoriin ja etsi parempi vaihtoehto tilalle.
Minulla oli pitkään uutissivustot blokattuna. Jostain syystä aloin kuitenkin pikkuhiljaa lukea taas uutisia. Nyt tämän olympialaisten kokemus herätti minut jälleen tähän.
Laitoin uutissivustot blokkiin uudestaan, kun palasin Suomeen. Lyhyessä ajassa olen jälleen huomannut eron. Ajatukseni eivät täyty kaikesta turhasta. Pystyn paremmin seuraamaan omia mielenkiinnon kohteitani ja ne tekevät arjestani paljon mielekkäämmän.
Jossain vaiheessa tähän keskusteluun tulee aina vastalause, että sitten ei pysy kärryillä maailman menosta.
Onko se tosiaan sen arvoista, että haluat uhrata siihen oman hyvinvointisi ja tavoitteesi.
On myös vaihtoehtoisia tapoja pysyä ajan tasalla. Etsi uutislähteitä, jotka tarjoavat tasapainoista ja objektiivista tietoa. Monilla verkkosivuilla on mahdollisuus tilata uutiskirjeitä, jotka tarjoavat yhteenvedon päivän tärkeimmistä tapahtumista ilman liiallista sensaatiomaisuutta.
Pitkäjänteisyys ratkaisee
Et saa parempaa kuntoa yhdellä treenillä, etkä kehitä ajattelutapaasi uudenlaiseksi lukemalla yhden artikkelin tai kuuntelemalla yhden podcastin. Kyseessä on päivittäinen prosessi, joka kehittyy ajan myötä.
Muutos rakentuu pienistä, lähes huomaamattomista askelista. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää hallita kulutustasi tietoisesti ja tarkoituksellisesti joka päivä.
Olen jo usean vuoden ajan toiminut aamuisin niin, että olen blokannut puhelimestani kaikki sosiaalisen median palvelut, sähköpostit ja vastaavat.
Tämä muutos on antanut ajatuksille rauhan aamuun. Pystyn aamun aikana hoitamaan kaikki tärkeimmät asiat ja tehtävät.
Kirjoitan esimerkiksi näitä tekstejä aina aamuisin ilman häiriöitä.
Tämä on ehdottomasti ollut yksi parhaista muutoksista omassa kulutuksessani. Loppupäivän aikana hoidan juoksevia asioita, jotka ei vaadi niin paljon keskittymistä.
Viikon pituinen testi
Seuraavan seitsemän päivän ajan. Valitse tietoisesti kulutuksesi.
Kiinnitä huomiota siihen, mitä luet, kuulet ja katsot. Tavoitteenasi on vähentää välinpitämättömän sosiaalisen median selaamisen ja negatiivisten uutisten vaikutusta päivittäiseen elämääsi.
Korvaa nämä vaikutteet kirjoilla, artikkeleilla ja muilla sisällöillä, jotka ovat sinulle merkityksellisiä. Etsi materiaalia, joka herättää intohimoasi, tukee henkilökohtaisia tavoitteitasi tai tarjoaa uusia näkökulmia.
Tarkkaile myös millaisia keskusteluja käyt viikon aikana. Etsi ympäriltäsi ihmisiä, joiden kanssa voit käydä syvällisiä keskusteluja ja jotka haastelevat ajatteluasi.
Viikon jälkeen arvioi, miten tietoinen muutos on vaikuttanut ajatteluusi, tunteisiisi ja toimintaasi.
Älä kulje zombina
Matkakokemus Pariisissa olympialaisten aikana nosti esiin itselleni tärkeän näkökulman. Kilpailutapahtumien lämminhenkinen ja energinen tunnelma ei juuri vastannut uutisotsikoiden negatiivisia kohujuttuja.
Uutisvuoressa korostuu negatiivisuus, kohut ja skandaalit, vaikka tapahtumissa olisi myös paljon myönteistä.
Tämä herättää tärkeän kysymyksen: kuinka paljon uutisointi ja muu kulutettu sisältö vaikuttavat hyvinvointiin ja maailmankuvaan?
Jatkuva altistuminen negatiiviselle sosiaalisen median postauksille ja uutisoinnille aiheuttaa ahdistusta ja stressiä.
Tiedostamalla sen, mitä sisältöjä kulutat päivittäin, voit vaikuttaa omaan ajatteluusi ja hyvinvointiisi.
Voit valita kanavat ja sisällöt, jotka tukevat juuri sinun henkilökohtaista elämääsi.
Aloita muutokset tänään ja seuraa, miten ne vaikuttavat hyvinvointiisi.
Kiitos lukemisesta,
Tomi